nav-left cat-right
cat-right

Linnat videopeleissä

Linnat videopeleissä

Tietyssä vaiheessa lapsuutta moni elää leikeissään ja mielikuvituksessaan erilaisissa linnoissa. Mielessä ovat kuningas Arthurin tai Robin Hoodin seikkailut, lelulaatikot pullistelevat Lego-palikoista rakennettavista ritarinlinnoista ja syntymäpäivälahjapaketista paljastuu muovinen miekka, kilpi ja kypärä. Omiin lapsuuden suosikkileluihini kuuluivat myös muun muassa avaruusalukset ja poliisiautot, mutta linnoilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni.

Arvatenkin jokainen 1980- ja 1990-luvulla videopelien parissa varttunut jakaa jossain määrin kiinnostuksen erilaisiin linnoihin, sillä tuohon aikaan – digitaalisen luovuuden varhaisina vuosina, jolloin kaikki oli värikästä, sarjakuvamaista ja yksinkertaista – kaikki pelit tuntuivat olevan täynnä linnoja. Linnat ja niiden tematiikka ovat tuttuja monista peleistä, shakissa pelinappuloina on torneja sekä sotamiehiä, kuninkaita ja kuningattaria, jotka löytyvät myös korttipakasta. Linnojen teema on siis läsnä, pelasitpa Super Mariota Nintendolla kotisohvallasi, korttipelejä esimerkiksi PokerStars Casinolla tai muulla nettikasinolla tai shakkia budapestilaisen kylpylän uima-altaalla.

Varhaisimmat muistoni videopeleistä saattavat olla Commodore C64:n Encounter-pelistä, mutta kaikkein suurimman jäljen ajan myötä on jättänyt Super Mario -pelisarja. Kun peli on tullut niin tutuksi vuosikymmenten aikana, on helppo unohtaa kuinka surrealistinen tämä tiiliä, sieniä, putkia ja kilpikonnia sisältävä peli oikeasti onkaan. Kaikkien näiden elementtien joukossa on kuitenkin jokaisen tason lopusta löytyvä toistuva ja tunnistettava rakennelma, ikoninen pieni kivilinna.

Videopeli

Videopeli

Joskus pääsimme sisään linnaan, ja vaikka prinsessa oli tietenkin aina silloin jossain toisessa linnassa, se ei haitannut, sillä tuohon aikaan videopeleillä oli aina tarjolla toinen linna. Minne tahansa menitkin, sieltä tuntui aina löytyvän linnavarustuksia tutkittavaksi, luolastoja ryöstettäväksi ja prinsessoja pelastettavaksi.

Super Marion jälkeen oli luonnollista siirtyä Zelda-pelisarjaan, The Legend of Zelda: A Link to the Past esitteli ensimmäisen monista kauniista Hyrule-linnoista. Muita mainittavia linnoja olivat muun muassa Castlevanian tarjoamat goottilaiset linnoitukset sekä useat upeat roolipelien esittelemät linnat, kun kaikki pelien kaupungit näyttivät sijaitsevan vakuuttavasti linnoitettujen ja arkkitehtonisesti tyylikkäiden puolustusrakennelmien edustoilla.

Myös Super Mario -sarjan linnat jatkoivat kehittymistä, mistä huipennuksena voidaan nähdä Super Mario Worldin linnat ja linnoitukset, ennen kuin nämä kaikki hankalasti hallittavat pienet linnat lopulta yhdistettiin yhdeksi suureksi kolmiulotteiseksi linnaksi Mario 64 -pelissä.

Videopelit vs. todellinen maailma

Lienee melko selvä asia, että videopelien linnat eivät ole samanlaisia kuin oikeat linnat. Koulukirjoista ja vierailemalla esimerkiksi suositussa Olavinlinnassa saa melko kattavan näkemyksen linnojen rakenteesta, linnat voivat liittyä kaupunginmuuriin tai ne voivat olla omia erillisiä rakennuksiaan tai rakennuskokonaisuuksiaan, joihin kuuluu erilaisia torneja, muureja ja vallihautoja. Videopelien linnat ovat kuitenkin paljon yksinkertaisimpia rakennelmia lukuun ottamatta joitain strategiapelejä, joissa keskitytään tarkemmin melko realististen keskiaikaisten linnojen rakentamiseen.

Strategiapelien lisäksi hieman tuoreemmassa Witcher 3 -pelissä oleva Crow’s Perch on melko hyvä ja harvinainen esimerkki kunnollisesta hieman aliarvostetusta linnoituksesta. Mutta yleisesti ottaen videopelien linnat tuntuvat eroavan merkittävästi historiallisista esikuvistaan varsinkin muutamassa pelien kannalta tärkeässä mielessä. Niin sanotut valtaistuinlinnat ovat tärkeässä osassa roolipeleissä, joissa ne toimivat hallintopaikkoina ja keskeisinä pisteinä asutuskeskuksissa. Ne ovat usein melko turvallisia paikkoja, joita asuttavat kuninkaat ja heidän neuvonantajansa, ja joista voi edetä tarinan juonessa ja siirtyä kohti seuraavia kohteita.

Nämä linnat ovat vähemmän yllättävästi yleensä palatsimaisia rakennelmia, joiden kivimuurit jäävät usein kirjavien ja näyttävien koristeiden ja valtasymbolien taakse piiloon. Toisessa päässä ovat taas vaaralliset ja pelottavat goottityyliset linnoitukset, jotka ovat täynnä ansoja ja joissa kohtaat todennäköisemmin vampyyrin tai luurankoarmeijan kuin toimivan aluehallinnon edustajia.

Selkeä arkkityyppi tällaisesta linnoituksesta on Draculan linna, josta hyvä esimerkki on nähtävissä Castlevania-sarjassa sekä hieman uudemmissa peleissä kuten Dark Soulsissa. Mutta jo Dragon’s Lairin kaltaisten pelien varhaisimmista vuosista alkaen Bowserin laavaa ja luurankoja pursuaviin linnoituksiin tällaiset linnat ovat toimineet tärkeänä juonteena monissa pelihistorian ikonisissa osuuksissa.

Pelaajien ja pelien aikuistuminen

Kuten jokainen satujen ja fantasian lukija tietää, on koko ajan hankalampaa astua edestakaisin eri maailmojen välillä sitä mukaa kun ihminen vanhentuu. Mikä-Mikä-maa ja Narnia lipuvat pois ulottuvilta ja niiden muisto häipyy lapsuusmuistojen joukkoon. Peleistä löytyy yhä linnoja, ja ehkäpä jopa enemmän kuin koskaan aiemmin, kun otetaan huomioon pelien koko ajan kasvava määrä.

Silti tuntuu siltä, että videopelien linnojen kulta-aika on mennyt ohi. Pelit ovat aikuistuneet, tai haluavat ainakin esittää tehneensä niin. Prinsessat ja linnat tuntuvat nyt hieman vanhanaikaisilta, kun pelimaisemat täyttyvät avaruussotilaista, aseista ja väkivallasta, ja pimeys on hallitseva voima. Videopelien linnojen valtakausi päättyi joskus 1990-luvun puolivälin tienoilla. Pelintekijät ovat epätoivoisia yrittäessään luoda ennennäkemättömiä uudenlaisia linnoja. Esimerkiksi Final Fantasy -pelisarjassa linnat kaivautuivat hiekkaan tai ne olivat ajassa leijailevia massiivisia yritysten päämajoja.

Mutta en usko, että meidän tarvitsee surra asiaa. Olisi helppoa olla nostalginen ja jäädä kaipaamaan sitä yksinkertaista aikaa, kun prinsessat asuttivat omia valkoisia linnojaan ja noidat sekä velhot omia mustia linnoituksiaan, ja tuntea kuinka se kaikki olisi mennyttä. Ehkä näin onkin käynyt, mutta en ole koskaan huomannut sen tapahtuneen. Kaiken menettämämme sijasta olemme saaneet niin paljon kokemusta, rikkautta ja syvyyttä. Se kuuluu aikuistumiseen.

Linna

Linna

Eivätkä linnamme ole koskaan oikeasti kadonneet minnekään. Ne ovat yhä olemassa, olivatpa ne sitten uusissa peleissä tai vanhoissa suosikeissamme. Prinsessamme on aina seuraavassa linnassa. Muistelemmepa sitten omaa lapsuuttamme tai koemme asiat uudelleen omien lastemme kautta, voimme yhä unelmoida torneista ja muureista, kiiltävähaarniskaisista ritareista ja tuulessa heiluvista lipuista, luurankosotureista ja pelottavista lohikäärmeistä. Myös aikuistuttuaan voi sallia itselleen pientä lapsellisuutta. Nämä asiat eivät koskaan lakanneet olemasta ihmeellisiä, me vain unohdimme ne.